16.12.2011 Nuori Kulttuuri -säätiö itsenäiseksi kulttuurisen nuorisotyön toimijaksi
Toimisto jatkaa toimintaansa autonomisena, hyvässä yhteistyössä kaikkien neljän perustajajärjestönsä ja muiden yhteistyökumppaniensa kanssa.
Tiedote
Vapaa julkaistavaksi 16.12.2011
Nuori Kulttuuri -säätiö itsenäiseksi kulttuurisen nuorisotyön toimijaksi
Nuori Kulttuuri -säätiön hallitus järjestäytyi 15.12.2011. Säätiön perustajajäseniksi tulivat Kerhokeskus – koulutyön tuki ry, Finlands Svenska Ungdomsförbund, Suomen Nuorisoseurojen Liitto ja Nuoren Voiman Liitto. Nämä neljä järjestöä olivat alun perin järjestämässä Nuoren Kulttuurin edeltäjän, Henkisten kilpailujen organisaatiota jo vuonna 1947. Nuori Kulttuuri -säätiö aloittaa toimintansa 1.1.2012.
Nuori Kulttuuri -toimisto on toiminut Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n yhteydessä, mutta säätiön perustamisen myötä Nuori Kulttuuri -toimisto muuttaa Suomen Nuorisoseurojen liiton tiloihin. Suomen Nuorisoseurojen liiton aktiivinen ote kulttuurisen nuorisotoiminnan parissa sekä laaja valtakunnallinen verkosto johtivat säätiön hallituksen valitsemaan Nuorisoseurat Nuoren Kulttuurin sijoituspaikaksi.
Nuori Kulttuuri -säätiön toiminnanjohtajana aloittaa 1.1.2012 FM Panu Mäenpää.
--
Nuori Kulttuuri -toiminta kannustaa ja tukee lasten ja nuorten monipuolista harrastamista kulttuurin eri aloilla. Nuori Kulttuuri on kulttuurisen nuorisotyön muoto, jolla voidaan rohkaista, kannustaa ja innostaa nuoria kulttuurisiin harrastuksiin asuinpaikasta, koulutuksesta, etnisestä, kielellisestä tai sosio-ekonomisesta taustasta riippumatta. Säätiön toiminnan keskiössä olevat lasten ja nuorten kulttuuriset harrastukset ja toimiminen ryhmässä ymmärretään tasapainoisen, hyvän ja turvallisen kasvun edellytyksiksi.
Nuori Kulttuuri koordinoi ja järjestää alueellisia ja valtakunnallisia lasten ja nuorten taidetapahtumia vuosittain, sekä vastaa kulttuurisen nuorisotyön edunvalvonnasta valtakunnallisesti. Kansainvälisiin nuorten taidekatselmuksiin Nuori Kulttuuri -toiminta-avustusten kautta lähtee vuosittain yli 1000 nuorta taiteilijaa ja alueellisiin ja valtakunnallisiin katselmuksiin osallistuu noin 15000 - 18000 nuorta.
www.nuorikulttuuri.fi
Lisätietoja:
Nuori Kulttuuri – toimisto, kulttuurisuunnittelija Panu Mäenpää, GSM 040 900 4885, panu.maenpaa@alli.fi
Pressmeddelande
Fri för att publiceras 16.12.2011
Stiftelsen för Ung Kultur blir en självständig agerare för kulturellt ungdomsarbete
Styrelsen för Ung Kultur-stiftelsen organiserade sig 15.12.2011. Som grundande stiftelsemedlemmar fungerar: Kerhokeskus – kolutyön tuki ry, Finlands Svenska Ungdomsförbund, Suomen Nuorisoseurojen Liitto och Nuoren Voiman Liitto. Dessa fyra förbund grundade redan år 1947 föregångaren till Ung Kultur. Stiftelsen för Ung Kultur inleder sin verksamhet 1.1.2012.
Ung Kultur har sitt kontor i huset där Finlands Ungdomssamarbete Allians rf verkar, men efter grundandet av stiftelsen flyttar UK-kontoret till de utrymmen där Suomen Nuorisoseurojen Liitto (SNL) finns. Detta förbunds aktiva grepp inom det kulturella ungdomsarbetet samt dess breda riksomfattande nätverk ledde till att stiftelsens styrelse valde att placera Ung Kultur hos SNL. Kontoret fortsätter bedriva sin verksamhet självständigt och i bra samarbete med de fyra grundande förbunden samt tillsammans med sina samarbetspartners.
FM Panu Mäenpää börjar 1.1.2012 som verksamhetsledare för UK-stiftelsen.
--
Ung Kulturs verksamhet sporrar och stöder barns och ungdomars mångsidiga kulturutövande inom olika områden. Ung Kultur är en form av kulturellt ungdomsarbete, med vilket man uppmuntrar, stöder och entusiasmerar ungdomar till kulturell utövning oberoende av hemort, utbildning, etnisk-, språk- eller socialekonomisk bakgrund. Stiftelsen bedömer att barns och ungdomars kulturella intressen samt att fungera i grupp upplevs som en förutsättning till en balanserad, god och säker uppväxt.
Ung Kultur koordinerar och arrangerar årligen regionala och riksomfattande konstevenemang för barn och ungdomar i vilka cirka 1500 – 1800 ungdomar deltar. Ung Kultur ansvarar också för den nationella lobbyverksamheten inom det kulturella ungdomsarbetet. Genom resebidragen har över 1000 unga konstnärer varje år möjlighet att delta i internationella konstevenemang för ungdomar.
Tilläggsinformation:
Kontoret för Ung Kultur, kulturplanerare Panu Mäenpää, GSM 040 900 4885, panu.maenpaa@alli.fi
