Uutiset

2.2.2012 Nyt se aukeaa - tie Turkuun!

Tulevana viikonloppuna alkaa aluetapahtumien putki, jonka päätepysäkki on sitten Turussa toukokuussa!

31.1.2012 Vastaa ja voita!

Nuora haluaakin nyt kysyä nuorilta, kuinka nuorten omasta mielestä heidän hyvinvointia tulisi kuvata ja mitkä tiedot kertovat jotain nuorten hyvinvoinnista elämän eri alueilla.

16.1.2012 TAIDEKASVATUKSEN TUNNUSTUSPALKINTO MEDIATAITEILIJA MARKUS RENVALLILLE

Kuvataiteilija ja taidekasvattaja Markus Renvallin työssä on vahva sosiaalinen ja yhteisöllinen ulottuvuus. Hän suhtautuu lapsiin ja nuoriin arvostavasti ja avoimesti. Renvall opettaa teknisten välineiden käyttöä ennakkoluulottomasti eri ikäisille ja tuo sitä kautta lasten ja nuorten oman äänen kuuluville.

3.1.2012 Aarteita kansainvälisestä lasten ja nuorten taiteen kokoelmasta

Villa Artun näyttelyssä on maalauksia, piirustuksia ja grafiikkaa 1970-luvun alusta nykypäivään 5-17 vuotiailta lapsilta 43 maasta. Lähes 70 taideteoksen lisäksi esillä on nukkeja ja leluja eri kulttuureista ympäri maailman sekä 1980-luvuilla kuvattuja filmejä kansainvälisestä toiminnasta.

16.12.2011 Nuori Kulttuuri -säätiö itsenäiseksi kulttuurisen nuorisotyön toimijaksi

Toimisto jatkaa toimintaansa autonomisena, hyvässä yhteistyössä kaikkien neljän perustajajärjestönsä ja muiden yhteistyökumppaniensa kanssa.

16.12.2011 Stiftelsen för Ung Kultur blir en självständig agerare för kulturellt ungdomsarbete

Ung Kulturs verksamhet sporrar och stöder barns och ungdomars mångsidiga kulturutövande inom olika områden.

8.12.2011 Digitaalinen tarinankerronta –työpaja 15.-16.12.2011, Helsingissä

Digitaalinen tarinankerronta (Digital Storytelling) on tapa kertoa tarinoita. Metodin avulla luodaan henkilökohtaisia kertomuksia yhdistelemällä visuaalista materiaalia, omaa puhetta ja muita ääniä. Lopputuloksena syntyy alle viisi minuuttinen digitaalinen esitys. Valmiin tarinan lisäksi tärkeää on työprosessi.

28.11.2011 NUORISO- JA VAPAA-AJANOHJAUKSEN NÄYTTÖTUTKINTO

Opetuksen, opintososiaaliset edut ja koulutuskorvauksen maksaa oppisopimustoimisto. Koulutuksen aloittaminen edellyttää työsuhdetta ja työnantajan halua oppisopimuksen solmimiseen.

28.11.2011 KENELLE NUORISOTYÖN TUNNUSTUSPALKINTO 2012?

Kulttuuri- ja urheiluministeri myöntää yhdennentoista kerran nuorisotyön tunnustuspalkinnon. Ehdotuksia palkinnon saajaksi otetaan vastaan.

16.11.2011 Ramppikuume – nuorisoteatterifestivaalille ja Teatterilaiva - festivaalille tuottaja

Toimeen kuuluu nuorisoseurajärjestön valtakunnallisten tapahtumien Ramppikuume –nuorisoteatterifestivaalin  ja Teatterilaiva –harrastajateatterifestivaalin tuotanto

Mene sivulle 1 2 3 11 15

Tapahtumat

February 2012
MoTuWeThFrSaSu
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
272829 
Kaikki tapahtumat →