14.10.2010 Terveyttä ja voimavaroja aikuisuuteen

Terveyttä ja voimavaroja aikuisuuteen
– Opiskelijahuollon ja terveyden edistämisen mahdollisuudet ammatillisissa oppilaitoksissa


Aika: Torstai 14.10.2010, klo 8:30–16:00
Paikka: Alex Park Hotel, Aleksanterinkatu 6, 15110 Lahti


Etelä-Suomen aluehallintovirasto (ESAVI) kutsuu teidät ammatillisten oppilaitosten opiskelijahuollon ja terveyden edistämisen koulutustilaisuuteen, jossa tiedotetaan Opetushallituksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ajankohtaisista linjauksista ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimustiedosta sekä Helsingin kaupungin ja Folkhälsanin uusista toimintamuodoista. Lisäksi paneudutaan kuraattorityön mahdollisuuksiin ja Saku ry:n hyvinvointiverkoston toimintaan. Koulutuspäivän suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat Etelä-Suomen aluehallintoviraston peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualueen sosiaali- ja terveydenhuollon ja rahoitus, arviointi ja opetusyksiköt.


Koulutuspäivän aikana tarkastellaan nuorille kohdennettuja terveyden edistämisen toimintamuotoja ja opiskelijahuollon roolia ammattiin valmistuvan nuoren tukijana. Kuvattu näkökulma edellyttää monialaista asiantuntijuutta ja ennen kaikkea asiantuntijoiden välistä
yhteistyötä ja vuorovaikutusta. Koulutuksen tavoitteena on antaa välineitä ja uusia ideoita
ammattiin valmistuvien nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille.


Koulutuspäivä tukee Terveys 2015-kansanterveysohjelman, hallituksen terveyden edistämisen politiikkaohjelman sekä sosioekonomisten terveyserojen kaventamiseen tähtääviä tavoitteita.


Tilaisuus on osallistujille maksuton. Lisätietoja koulutuksesta antavat jarkko.
yliruka(at)avi.fi, puh. 050 456 1783 tai ann-christin.mitts(at)avi.fi, puh. 050 456 4213.


Koulutustilaisuuden sitovat ilmoittautumiset 20.9.2010 mennessä aluehallintoviraston
Internet-sivulla www.avi.fi/etela kohdasta Ajankohtaista/Tapahtumat ja koulutukset.


Opiskelijahuollon ja terveyden edistämisen mahdollisuudet ammatillisissa


oppilaitoksissa


Paikka: Alex Park, Lahti


Aika: 14.10.2010 klo 08:30–16:00


Puheenjohtaja: Lääninpsykologi Pirjo Laaksonen


 


Ohjelma

























































8:30–9:00


Kahvitarjoilu


 


9:00–9:20


Etelä-Suomen aluehallintoviraston avaus


 


Lääninpsykologi Pirjo Laaksonen


9:20–10:00


Terve Amis!


50 toimenpide-ehdotusta terveyserojen kaventamiseksi


Lotta Tynkkynen


10:00–10:45


Ammatillisesta koulutuksesta syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten tarinoita peruskoulusuhteesta ja elämänkulusta peruskoulun jälkeen


Ilpo Kuronen,


projektitutkija


 koulutuksen tutkimuslaitos


Jyväskylän yliopisto


10:45–11:00


tauko


 


11:00–11:45


Case Varia


Terveystiedon mahdollisuudet ja muu terveyttä ja hyvinvointia edistävä työ


Päivi Vatanen


terveystiedonopettaja


Harri Myllyniemi


kuraattori


11:45–12:45


Lounas (omakustanteinen)


 


12:45–13:15


Liikunta nuorten hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäjä


Jukka Karvinen


Kehitysjohtaja


Nuori Suomi ry


13:15–13:45


Nuori Kulttuuri


Panu Mäenpää


Kulttuurisuunnittelija


Nuori Kulttuuri


13:45–14:15


Saku ry. Hyvinvointiverkosto


 


Saija Sippola, toiminnanjohtaja,


Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry


 


14:15–14:30


Kahvitarjoilu


 


 


 


14:30–15:15


Opiskelijahuollon ajankohtaiset linjaukset ammatillisessa opetuksessa


Elise Virnes, opetusneuvos


Opetus- ja kulttuuriministeriö


 


15:15–16:00


Miltä näyttää vammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien nuorten tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään


 


Juhani Pirttiniemi, opetusneuvos


Opetushallitus


 


 

Tapahtumat

May 2012
MoTuWeThFrSaSu
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031 
Kaikki tapahtumat →