14.5.2010 Nuori Kulttuuri -katselmus Etelä-Pohjanmaan opistolla 14.-15.5.
Nuori Kulttuuri -katselmus opistolla 14.-15.5.
Nuori Kulttuuri -katselmus 14.–15.5. kokoaa yhteen Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueen lasten ja nuorten kulttuuriryhmiä. Opistolla järjestettävään tapahtumaan on tulossa kaikkiaan noin 165 lasta ja nuorta sekä 26 ohjaajaa.
Katselmus alkaa perjantaina 14.5. klo 11.00. Perjantain työpajoissa lapset ja nuoret ottavat osaa erilaisiin liikunta- ja kulttuuriharrastuksiin. Ohjelmassa on luvassa muun muassa tanssia, sirkustemppuja, sanataidetta, maskeerausta ja kuvataidetta. Perjantai huipentuu yhteiseen liikunnalliseen kulttuuriseikkailuun.
Lauantaina on vuorossa katselmus, jossa ryhmät voivat esittää omaa osaamistaan. Paikalla on myös tuomaristo, joka antaa palautetta ryhmien esityksistä. Katselmuksen päätöstilaisuudessa palkitaan lisäksi keväällä toteutetun kirjoituskilpailun parhaimmisto.
Lisätietoja:
