27.8.2010 Harrastajateatterikesä
Harrastajateatterikesä järjestetään Seinäjoella 27.-29.8.2010.
Harrastajateatterikesä on valtakunnallisesti avoin festivaali kaikille harrastajateatteriryhmille. Tapahtumaa ovat toteuttamassa Suomen Nuorisoseurojen Liitto ry., Työväen Näyttämöiden Liitto ry., Kansalaisopistojen Liitto, Nuori Kulttuuri, Finlands Svenska Ungdomsförbund rf. Lisäksi paikallisena asiantuntijaliittona on ollut mukana Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseura ry. Päävastuullisena järjestäjänä toimii Suomen Harrastajateatteriliitto. Tapahtuma toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Seinäjoen kaupungin ja Seinäjoen kaupunginteatterin kanssa.
Festivaali on tärkeä kohtauspaikka harrastajateatterin tekijöille ja kokijoille. Ryhmät saavat mahdollisuuden tuoda esityksensä uuteen tilaan, saada vaikutteita ja ideoita muiden esityksistä sekä luoda uusia kontakteja muihin teatterintekijöihin. Yleisöllä taas on mahdollisuus nähdä yhden viikonlopun aikana katsaus maan harrastajateatterikentän osaamisesta.
Harrastajateatterikesä on lunastanut paikkansa yhtenä teatterintekijöiden ja -kokijoiden kohtaamispaikkana. Vuosi vuodelta esitysten taso on yhä kovempi ja sitä kautta myös ryhmien esivalinta katselmukseen vaikeampaa. Niinpä jo valituksi tuleminen on puoli voittoa. Katselmukseen valitaan vuosittain 9-10 ryhmää ympäri Suomen. Lisätietoja hakuprosessista löytyy Hakuohje ja Hakukaavake -nappuloiden alta.
Katselmukseen valitut ryhmät saavat palautteen esityksestään ammattitaitoiselta raadilta. Raati jakaa myös tapahtuman päätöstilaisuudessa kannustusrahaa haluamalleen ryhmälle tai ryhmille.
Lisätietoja tapahtumasta saat osoitteesta www.seinajoki.fi/harrastajateatterikesa
