Seitsemän veljestä Brasiliassa!

CIMO myönsi Nuori Kulttuuri – toimikunnan  suosituksesta, hakemuksen pohjalta Martinlaakson lukion draamaryhmälle matka-avustuksen heidän Brasiliaansa suuntautunutta opinto- ja esiintymismatkaa varten tänä keväänä. Alla matkakertomus ko. matkasta.

Martsarin veljekset veivät Kiven Brasiliaan.

 

Seitsemän veljestä valloitti Brasilian
 
Lukiomme ryhmä: seitsemän nuorta miestä, draamaopettaja Maissi Salmi, tekniikasta vastaava opettaja Pekka Peura sekä rehtori Sinikka Kuusniemi tekivät onnistuneen matkan Brasilian Belemiin draaman ja teatterin maailmankongressiin (IDEA2010) 16.7.-28.7.2010. Kongressissa oli osanottajina draamapedagogeja ja professoreja 72 eri maasta.
Martsarissa on vuodesta 1981 ollut perinteenä esittää katkelma Seitsemästä veljeksestä Aleksis Kiven päivänä 10.10. Esittäjinä ovat aina olleet lukion ensimmäisen vuosikurssin pojat. Syksyllä 2008 veljeksiä oli peräti kaksi sarjaa eli 14 taidokasta veljestä. Tämä innoitti Maissia tekemään näytelmän koko kirjasta.

Esitys Seitsemän veljestä valloitti katsojat jo Vantaalla keväällä 2009. Se menestyi valtakunnallisessa Teatris-tapahtumassa toukokuussa 2009 sekä nuorten Murros- teatteritapahtumassa Tampereella 27.–29.11.2009 ja sai kutsun IDEA2010-tapahtumaan Suomen edustajana Brasilian Belemiin.

Belemissä ryhmä esitti 1,5 h draamallisen koosteen aiheesta “Miten tehdä klassikko kiinnostavaksi nuorille”. Työpajaan valittiin kohtauksia, joiden aiheet ovat tuttuja nykyäänkin: rakkaus, alkoholinkäyttö, miehinen uho ja mielenterveysongelmat. Esitys sai raikuvat aplodit ja niin veljeksille kuin ohjaajille esitettiin runsaasti kysymyksiä.

Martsarilaiset työpajassa. Kuva: Sinikka Kuusniemi

Työpajan lisäksi Seitsemän veljestä esitettiin Waldemar Henrique-teatterissa osittain suomen ja osittain englannin kielellä. Esitys vanhassa tunnelmallisessa teatterissa onnistui upeasti ja yleisö kiitti seisomaan nousten. Eri maiden draamakasvatukset opettajat ja professorit antoivat nuorille ja Maissi Salmelle henkilökohtaisen kiitoksen. Myös suomalainen koululaitos sai jälleen kerran huomiota niin draamakasvatuksesta kuin kielten osaamisesta.

Ilahduttavaa oli yleisön kiinnostus kirjailijaa kohtaan. ”Kuka oli Aleksis Kivi? Onko Seitsemän veljestä käännetty englanniksi, portugaliksi, saksaksi, islanniksi?” – Ryhmä koki tehneensä todellisen kulttuuriteon.

Matka Brasiliaan oli kallis, eikä sitä olisi voitu toteuttaa ilman ulkopuolista tukea. Lämmin kiitos kaikille tukijoille ja kannustajille!

Veljesten matkakommentteja

- mahtava katsaus erilaisiin kulttuureihin

- fyysisen ilmaisun tärkeys kansainvälisissä kontakteissa

- tärkeä oppitunti maailman monimuotoisuudesta

- on hienoa viedä Suomea maailmankartalle

- esiintyminen ulkomailla kasvatti itseluottamusta

- huomasimme, kuinka universaalia teatteri on ja miten hyvä väline se on kansainväliseen kanssakäymiseen

- muiden tukeminen on tärkeää

- hyvä reissu hyvässä seurassa

Sinikka Kuusniemi ja Maissi Salmi