Kansainvälinen Nuori Kulttuuri

Kansainvälinen Nuori Kulttuuri
Nuori Kulttuuri tukee nuorten kulttuuriharrastuksia
Kansainvälinen Nuori Kulttuuri on osa laajempaa Nuori Kulttuuri -toimintaa, joka kannustaa ja tukee lasten ja nuorten monipuolista harrastamista kulttuurin eri aloilla. Nuori Kulttuuri on kulttuurisen nuorisotyön muoto, jolla voidaan rohkaista, kannustaa ja innostaa nuoria kulttuurisiin harrastuksiin asuinpaikasta, koulutuksesta, etnisestä, kielellisestä tai sosio-ekonomisesta taustasta riippumatta. Lasten ja nuorten kulttuuriset harrastukset ja toimiminen ryhmässä ymmärretään tasapainoisen, hyvän ja turvallisen kasvun edellytyksiksi.
Kansainvälistä esiintymiskokemusta nuorille
Kansainvälinen Nuori Kulttuuri tukee Nuori Kulttuuri –tapahtumiin osallistuneiden nuorten kulttuuriryhmien esiintymismatkoja ulkomaille. Ohjelma kannustaa taitelijaryhmiä aktivoitumaan ja etsimään itselleen mieluisia esiintymismahdollisuuksia.
Ohjelman kautta nuoret saavat kansainvälistä esiintymiskokemusta, tapaavat muiden maiden samaa lajia harrastavia nuoria sekä kehittyvät itse lajinsa harrastajina. Avustuksia myönnetään tasapuolisesti eri taide- ja kulttuuriryhmille ja eri maihin suuntautuviin matkoihin.
Esiintymismatka voi olla osallistumista
• festivaaliin
• kuorokilpailuun
• sirkusleiriin
• tanssiprojektiin
• omatoimiseen bändikiertueeseen tai konserttimatkaan
Avustuksia myönnettäessä huomioidaan erityisesti esiintymisten määrä ja näkyvyys matkan aikana. Ohjelman kautta ei tueta kahdenvälisiä tapaamisia tai esimerkiksi tutustumis- ja opintomatkoja.
Kenelle ohjelma on tarkoitettu
Ohjelma on osa Nuori Kulttuuri –toimintaa ja on tarkoitettu Nuori Kulttuuri –tapahtumiin Suomessa osallistuneille nuorille harrastajille sekä lasten ja nuorten kulttuurialan toimijoille. Avustusta voivat hakea organisaatiot, järjestöt, yhdistykset tai vapaat nuorten ryhmät. Avustusta ei myönnetä yliopistojen tai korkeakoulujen ryhmille. Ryhmässä tulee olla vähintään kolme esiintyjää. Ryhmän esiintyjien tulee olla alle 29-vuotiaita.
Tuen määrä
Myönnettävä avustus on harkinnanvarainen. Avustuksen suuruuteen vaikuttaa nuorten määrä, esiintymismatkan ohjelma, kohdemaa sekä matkakustannukset. Avustuksella ei ole tarkoitus rahoittaa kaikkia esiintymismatkan kuluja.
Tuen hakeminen
Tukea haetaan Nuori Kulttuuri -säätiöstä.
Nuori Kulttuuri –säätiö
Kansainvälinen Nuori Kulttuuri
Vernissakatu 8 A
01300 VANTAA
Vuoden 2012 hakuaika päättyy 30.3.2012.


Tarkemmat ohjeet tuen hakemisesta ovat hakuohjeessa.
1) Lue hakuohje huolellisesti
2) Täytä hakulomake
3) Varmista, että kaikki tarvittavat liitteet ovat mukana
4) Allekirjoita hakemus ja postita se Nuori Kulttuuri –säätiölle
5) Lähetä sähköinen kopio hakemuksesta (ei liitteitä) osoitteeseen panu.maenpaa@nuorikulttuuri.fi

 

KNK_hakuohje_2012

KNK_hakulomake_2012