Vaikuttamisen paikka!

Vuonna 2007 Suomessa hyväksyttiin ensimmäinen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma. Tuossa ohjelmassa linjattiin sadoittain toimenpiteitä, joiden tavoitteena oli vaalia lasten ja nuorten hyvinvointia. Kulttuuripolitiikan saralta toimenpiteistä löytyi esimerkiksi lapsille ja nuorille kulttuuri-, taide- ja tiedekasvatusta järjestävien järjestöjen tukeminen sekä nuorten uutta luovan harrastustoiminnan tukeminen. Tärkeitä asioita, siis. Olin itse tiiviisti mukana työstämässä kyseiseistä asiakirjaa Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton puheenjohtajan roolissa. Tosin tuolloin keskityin nuorten harrastus- ja kulttuuritoiminnan sijaan enemmän osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien lisäämiseen, viran puolesta.

Vaikka lopputulos olikin hieno ja laaja, saattoi laajuus koitua myös osittain ohjelman kohtaloksi. Koska lasten ja nuorten arkeen ja hyvinvointiin kokee vaikuttavansa niin moni taho, johti se vääjäämättä siihen, että priorisointeja nelivuotiskaudelle ei juuri tehty. Kun haluttiin tehdä mahdollisimman paljon kaikkea, otettiin paljon erilaisia tavoitteita mukaan. Opetusministeriö on jakanut viime vuosina rahaa kehittämisohjelman toteuttamiseen, mutta en edelleenkään tiedä, onko todella laajaa, kattavaa ja kriittistä arviointia ohjelman todellisesta toteutumisesta tehty. Mutta ei kaaduta näihin! Sillä pääasia on, että laki velvoittaa tämän kehittämisohjelman tekemiseen neljän vuoden välein. Ensimmäinen versio oli laaja ja kunnianhimoinen, uskon että näistä ongelmista on opittu ja otettu onkeen.

No miksi tästä nyt mouhuan? Siksi, että nyt opetus- ja kulttuuriministeriö kysyy nuorilta itseltään, mitä asioita seuraavaan lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaan pitäisi tulla mukaan. Vilkaisin kyselyä, ja hupaisasta alkukuvituksesta huolimatta kyselyssä on mukana ihan oikeasti tärkeää tavaraa. Nyt on tilaisuus vaikuttaa siihen, missä määrin kulttuuri otetaan osaksi seuraavaa kehittämisohjelmaa, ja mitkä ovat tulevat painopisteet.

Koska kysely on osoitettu (etusivusta päätellen) pääasiallisesti alle 20-vuotiaille, en itse aio vastata kysymyksiin. Mutta niille, jotka aikovat sanon, että ottakaa kantaa myös siihen, millainen ohjelma palvelisi nuoria kaikkein parhaiten. Voisiko esimerkiksi jokaiselle neljälle vuodelle nimetä teeman? Tasa-arvo, taide- ja kulttuuri, osallisuus, fyysinen ja henkinen terveys…mahdollisuuksia on rajattomasti, ja priorisointi – aitojen painopisteiden suoraselkäinen nimeäminen – voisi helpottaa myös rahan jakamista sekä ohjelman toteutumisen seurantaa. Toinen asia, jota kannattaa pohtia, on kehittämisohjelman muoto ja se, kenelle se suunnataan. Vaikka on varmasti totta, että kehittämisohjelman toteuttaminen on pääasiassa “aikuisten hommaa”, voisi olla hyötyä siitä, että joku selkokielinen tavoiteohjelma tuotettaisiin ja taitettaisiin myös niille, joiden hyvinvoinnin parantaminen on ohjelman tarkoitus. Eikö olisi mahtavaa, että jos kerran ohjelmassa linjataan, että kaikilla nuorilla on oikeus harrastukseen, nuoret voisivat itse olla tästä tavoitteesta tietoisia ja siten vaatia omia oikeuksiaan toteutettavan myös paikallisella tasolla? Näin ohjelma alkaisi oikeasti elämään, eikä olisi pelkkää viranomaisten kuivaa hapatusta taulukoineen ja tilastoineen. Pohtikaa, jakakaa ideoita, vastatkaa vaikka kavereiden kanssa kimpassa!

Koska kaksi asiaa ovat superärsyttäviä. Ensinnäkin se, että nuorten hyvinvoinnista puhutaan nuorista huolimatta ja ilman heidän omaa panostaan. Ja toiseksi se, että nuoret eivät itse ole valmiita puolustamaan oikeuksiaan, mutta valittavat silti bändikämppien kunnosta tai kaukalovuorojen vähyydestä. Ei voi valittaa nuorten passiivisuudesta, jos ei aidosti mahdollista osallistumista. Eikä voi valittaa, miten palvelut ovat huonoja, jos ei niiden eteen taistelekaan. Mutta tämä on vain mun mielipiteeni, eikä edes kovin nöyrä sellainen.

Sini

Keskustele