Täytyykö kulttuuripolitiikkaa linjata?

Harvoin luen kotikuntani (siis en asuinkuntani, vaan sen kunnan, missä äiti ja isi asuu) äänenkannattajaa Savon Sanomia ylpeänä. Mutta viime sunnuntaina oli sellainen hetki, kun sain oikein kylmiä väristyksiä pääkirjoitusta lukiessani. Otsikon mukaisesti pääkirjoitus ruoti sitä, miksi Suomi on oikeastaan kulttuurielämän takapajula ja miten on syytä muistaa muutamia tunnuslukuja, kun puhutaan kulttuuripalveluista ja niiden kohtuuttomasta tukemisesta, alueellisesta epätasa-arvosta puhumattakaan.

Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, kulttuuripalvelujen yksisilmäinen näkeminen vain kukkahattutätien hommana ja abstraktien tanssiesitysten tukemisena on typerää ja lyhytnäköistä. Kuten Savon Sanomien pääkirjoituksessakin todetaan, sen mitä kunnat ja valtio säästävät kulttuurissa, ne maksavat moninkertaisesti sosiaali- ja terveyspalveluissa.

Vaikka olenkin kritisoinut Perussuomalaisten kulttuuripolitiikkaa, heidän vanhanaikainen hapatuksensa menneisyyden kulttuurihahmojen haudoista kaivamisesta on poikinut myös jotain hyvää. Nimittäin aitoa keskustelua suomalaisesta kulttuuripolitiikasta. Jotkut puolueet ovat saaneet huutia siitä, että ne eivät ole ottaneet kulttuuripolitiikkaa samalla tavalla huomioon vaaliohjelmassaan tai linjauksissaan kuin…no…ne Perussuomalaiset.

Olen itse sitä mieltä, että tavallaan voi olla ihan tervettä, että puolueet eivät ole laajasti ottaneet kantaa siihen, millaista kulttuuria Suomessa olisi syytä tukea ja kannustaa. Poliitikkojen tehtävä ei ole mielestäni linjata kulttuuria vaan raamit sille, missä rajoissa esimerkiksi rahoituksista huolehditaan. Toki sekin sisältää arvovalintoja jo sinänsä, mutta mitä neutraalimmin kulttuuria koskevat päätökset pystytään eduskunnassa tekemään (ja mitä vapaammat kädet kulttuurin asiantuntijoille tosiasiallisesti annetaan), sitä parempi.

Keskeisempää kuin kulttuurin eri muotojen arvottaminen on mielestäni niiden keinojen, joilla Suomesta tehdään takapajulan sijaan kulttuurin luvattu maa, laajalla kokoonpanolla pohtiminen. Tykättiinpä oopperasta tai ei, meidän pitäisi pohtia, miten saisimme sen kiinnostamaan laajempaa yleisöä. Nautittiinpa teatterista tai ei, keskiössä pitäisi olla sen pohtiminen, miten sitä pystyttäisiin tarjoamaan myös syrjäseuduilla.

Sini

Keskustele