Sarjakuva naurattaa – ja havahduttaa
Koska opiskelen valtio-oppia, löydän usein asioista politiikkaa. Kulttuurista ja sen eri ilmenemismuodoista mitä suurimmissa määrin! Luetuimpien aikakaus- ja sanomalehtien sivuilta löytyy aina vähintään yksi politiikkaan liittyvä pilapiirros tai kuvitus, joka pyrkii havainnollistamaan ja kärjistämään joitakin päivänpoliittisia aiheita. Ja siten tuomaan sen myös sellaisten ihmisten keskustelupöytiin, joissa ei normaalisti politiikasta tai yhteiskunnallisista aiheista.
Esimerkkinä käytän meille kaikille tuttua tilannetta ja nimeä. Kun YLE:n Homoillan jälkeinen kohu oli kuumimmillaan, tämän päivän suomalaisista sarjakuvataiteilijoiden ehkä kuumin nimi Jarla otti useammassa stripissään kantaa keskusteluun. Jarla oli jo aiemmin ottanut usein kantaa (koska, let’s face it, kannan ottamista ne stripit aina ovat!) esimerkiksi uskonnollisiin kysymyksiin, mutta Homoilta – johon hänet oli myös kutsuttu – näkyi useamman päivän sarjakuvassa.
Sarjakuva ja pilakuvat ovat näyttäneet voimansa myös maailmanpolitiikassa. Keneltäkään ei varmasti mennyt ohi, miten Tanskan suurimman lehden, Jyllands-Postenin sivuilla syyskuussa 2005 julkaistu Muhammed-pilapiirros vaikutti politiikkaan paitsi Tanskan rajojen sisällä, myös niiden ulkopuolella. Tuohon piirrokseen, jonka tarkoitus ei varmasti ollut aiheuttaa levottomuuksia yhtään missään, liittyviä vavahduksia tuntuu vielä tänäkin päivänä – vain muutamia viikkoja sitten Jyllands-Postenia oli kohdata pommi-isku.
Jos sitten popularisoimalla poliittisia aiheita voi aiheuttaa oikeasti vahinkoa (tahdotusti tai tahtomattaan?), pitäisikö sananvapautta tai taiteilijoiden sanomisia/piirtelyitä rajoittaa? Mielestäni ei. On hätävarjelun liioittelua vetää pois Hesarin sivuilta joku sarjakuva, jossa viitataan juutalaisiin. Minusta kaikesta on saatava sanoa niin kauan kuin sillä ei pyritä kiihottamaan jotain kansanosaa tai ihmistä kohtaan. Toki, rajan vetäminen on hankalaa, mutta minusta hankalampaa olisi elää yhteiskunnassa, jossa tabujen ylläpitämiseen kannustetaan.
Sini



