Ruotsi 1 – Suomi 0!

Viikonloppuna Helsingin Sanomat uutisoi Ruotsin ylivertaisuudesta kansainvälisillä musiikkimarkkinoilla. Abba! The Cardigans! Ace of Base! Ja sitten tietenkin kaikkien oikeiden purkkapopartistien takapiru Max Martin! Meillä Suomessa on toi…ööö…HIM?

Vuonna 2009 Ruotsin tekijänoikeusjärjestö sai liki 54 miljoonaa euroa tekijänoikeustuloja ulkomailta – kasvu edellisvuoteen oli huimat 51 prosenttia. Samana vuonna suomalaiset tulouttivat tekijänoikeuskorvauksia ulkomailta 3,1 miljoonaa euroa. Kasvua oli vaivaiset 3 prosenttia.

Tämä Ruotsin voittokulku ei koske pelkästään musiikkialaa (tai about kaikkia maailman talviurheilulajeja), vaan myös elokuvabisnestä. Hollywood vilisee ruotsalaisia näyttelijöitä, ohjaajia ja tuottajia. Ihmiset oikeasti käyvät katsomassa ruotsinkielisiä leffoja myös Saksassa, Briteissä ja Jenkeissä. Suomi sai ensimakua ruotsalaisenkaltaisesta menestyksestä viime syksynä, kun iki-ihanan Jalmari Helanderin Rare Exports keräsi laajaa huomiota myös ulkomailla. Meillä Suomessa ollaan myös hulluissa kikseissä, jos Irina Björklundin vasen rinta vilahtaa jossain leffassa, jonka pääosassa on George Clooney. Ihanaa! Suomi on nyt maailmankartalla!

Vaikka voimme täällä silitellä toistemme olkapäitä ja sanoa, että “kyllä se tästä, kaikki muuttuu paremmaksi” ja vakuutella, että tämä johtuu vain siitä, että me suoraselkäiset suomalaiset raadoimme sotakorvausten eteen samalla kun Ruotsissa ooattiin hela natten varje natten, syy ei ole vain siinä. Koulutusjärjestelmä on yksi tekijä. Meillä nyt vaan ihannoidaan enemmän hiljaista derivointia ja voikukan tunnistamista, kun Ruotsissa keskitytään enemmän sosiaalisiin taitoihin ja esiintymiseen.

Myös kulttuuritoimintojen tukeminen on aivan omaa luokkaansa. Esimerkiksi Ruotsissa tuetaan bänditoimintaa opintopiirien kautta – niitä toimii vuosittain yli 40 000, joissa soittaa yli 47 000 bändiä. Bändit syntyvät nuorisotaloilla! Musiikkitaloja Ruotsissa on 260, treenikämppiä 4300 ja studioita 220. Suomen lukuja en edes uskalla kaivaa, etten masentuisi täysin. Suomessa innostus, skeba ja treenifrendit eivät vielä riitä mihinkään – liian usein harrastuksen (ja siis myös menestyksen) tiellä seisoo joukko päättäjiä, joiden mielestä bänditoiminta ei nyt vaan ole kannattava tuen kohde.

Kulttuuritoimintaa ei tietenkään pidä tukea vain kansantalouden tähden, mutta on tuossa 17-kertaisessa tekijäoikeustulossa jonkinlaisen viisauden alkukin. En aina ole juoksemassa innoissani ottamaan mallia rakkaasta läntisestä naapuristamme, mutta ehkä voisimme tässä asiassa todella oppia Ruotsilta ja ruotsalaisilta jotain. Ettei ihan kaikkien bändien tarvitse lähteä vadelmaveneellä Ruotsiin, missä menestyksen pohjatyö on jo osittain tehty.

Sini

Keskustele