Nuori Kulttuuri goes kulttuuri III

Tampere Film Festival laskeutui viime viikolla kylääni. Perinteen mukaan aiheeseen liittyvää juhlintaa ja kulttuuritarjontaa oli yllin kyllin. Minulle filkkarit tarjosivat tänä vuonna upean elämyksen viime viikon perjantaina – Charles Chaplinin Nykyajan Tampere Chamberin paikan päällä säestämänä.

Nykyaika kertoo alkutekstinsä mukaan teollisuudesta ja yksityisestä yritteliäisyydestä, onnellisuuden tavoittelusta. Elokuvan alussa tehtaassa liukuhinnalla työskentelevä mies (Charles Chaplin) saa hermoromahduksen, kun tehokkuutta vaaditaan koko ajan enemmän. Hänestä tulee kulkuri, joka kohtaa hurmaavan orpotytön (Paulette Goddard). Yhdessä he ryhtyvät tavoittelemaan onnea ja kohtaavat monia kommelluksia.

Huolimatta valmistumisvuodestaan (1936) ja siitä, että kyseessä on mykkäelokuva, Nykyaika onnistuu olemaan koskettava ja ajankohtainen tänäkin päivänä. Alusta asti irvaillaan ihmisille, jotka lammaslauman tavoin juoksevat ajattelematta kotoa työpaikalle ja takaisin. Vaikka itse uskon työhön ihmisen ja yhteiskunnan hyvinvoinnin lähteenä, pohdin silti elokuvan jälkeen pitkään, olemmeko liian työkeskeisiä.

Elokuva herätti ajatuksia paitsi nykyajasta ja ihmisten elämän tarkoituksesta myös elokuvataiteen evoluutiosta. Chaplin ja Goddard molemmat, mutta erityisesti ensin mainittu tunnetaan edelleen hämmästyttävän upeasta tavastaan näytellä koko ruumilla. Ilmeet ja eleet onnistuvat välittämään tunteita itsekseen, sanoja ei tarvita. Huumori on läsnä jokaisessa liikkeessä, jonka Chaplin tekee. Mieleeni heräsi kysymys, onko noin fantastisia näyttelijöitä edes tänä päivänä olemassakaan, kun kaiken maailman erikoistehosteilla voidaan tehdä paljon sellaista, mihin ihmiset – näyttelijät – itse eivät pysty.

Näyttelijöiden upean työn lisäksi elokuvasta jää mieleen myös unohtumaton musiikki, joka tukee näyttelyä ja tarinaa taitavasti ja täydellisesti – ja jonka Chaplin on myös itse tehnyt. Kun ensimmäisen kerran elokuvan aikana soi Tampere Chamberin kaunistakin kauniimmin soittama Smile, ihoni nousee kananlihalle. Kun elokuva päättyy kyseiseen säveleen (spoiler!) ja kulkuri kehottaa orpotyttöä hymyilemään, silmiini nousevat kyyneleet. Miten upea sanoma, miten upea sävellys!

Vaikka kaikilla ei olekaan mahdollisuutta päästä näkemään Nykyaikaa paikan päällä säestettynä, suosittelen silti aivan kaikille tuon elokuvan katsomista – löytyy varmasti videovuokraamoista. Itse olen aina ajatellut, että mykkäelokuvat eivät ole mun juttuni, mutta tämä elokuva löysi tiensä sydämeeni välittömästi.

Sini

Keskustele