Nuori Kulttuuri goes kulttuuri I
Hyvät ystävät. Tuli viimein hetki, kun Nuori Kulttuuri goes kulttuuri osui kohdalle! Ystäväni Emmi otti minut ystävällisesti avecikseen katsomaan Tampereen ammattikorkeakoulun monialaisena yhteistyönä tuottaman West Side Storyn ensi-iltaan Pyynikki-saliin. Suhtauduin kutsuun hieman epäillen, koska edellisen kerran kyseisen musikaalin katsottuani olin kuolla tylsyyteen. Mutta onneksi lähdin.
West Side Story on löyhästi Shakespearen Romeoon & Juliaan perustuva musikaali, joka sijoittuu 50-luvun New Yorkin kaduille. Katujen hallitsemisesta kisailee kaksi jengiä, amerikkalainen Jetts (Jetit) ja puertoricolainen Sharks (Hait). Kuinka ollakaan, Jettsien riveissä muinoin ollut, jengivehkeilyyn vastahakoisesti suhtautuva Tony ja Sharksien johtajan Bernardon pikkusisko Maria löytävät toisensa kaiken tappelun keskellä. Alkuperäistä tuotantoa pidettiin harjoitusvaiheessa mahdottomana tuotantona; musiikki oli liian vaikeaa laulettavana ja tarina liian traaginen. Hienoa, että tanssija/koreografi Jerome Robbins ei luovuttanut, koska muuten yksi klassikko olisi jäänyt syntymättä.
TAMKin tulkinta West Side Storysta ei jättänyt kylmäksi. Koska koreografia on haastava, musiikista puhumattakaan, tuloksena olisi voinut olla totaalisen nolo katastrofi, mutta opiskelijatyönä pääasiallisesti toteutettu musikaali onnistui edustamaan alkuperäistä versiota varsin hyvin. Musiikki kyseisessä rainassa on tosiaan niin haastavaa, että välillä piti kuuntelemalla kuunnella, soittaako orkesteri nyt väärin, laulaako joku päin prinkkalaa vai onko biisi vain aidosti outo. Mutta häiritsemiseksi asti tästä ei ollut. Pääosissa näytelleet Eero Lasorla ja Suvi Väyrynen olivat erinomaisia esiintyjiä, mutta eniten lämpenin kiihkeämielistä Anitaa näytelleelle Helena Rängmanille, joka kaikesta suomalaisuudestaan huolimatta onnistui hienosti näyttelemään äkkipikaista ja vahvaa latinonaista.
Pyynikki-salissa pääsin todistamaan myöskin toistaiseksi hauskinta ja hienoimmin toteutettua musikaalikohtausta, jonka olen Suomessa nähnyt. Jettsien (Tony Sikström, Tiitus Ylipää, Antti Kerosuo, Markus Ainasoja ja Eerik Kantokoski) toisen näytöksen loppupuolella vetämä “Hei, konstaapeli Krupke” sai aikaiseksi naurua ja valtavat aplodit, kun lahjakkaat – ja, let’s face it – komeat nuoret miehet heittäytyivät rooleihinsa ja musikaalinumeroon. Toinen upea musikaalikohtaus oli myös Anitan johdolla laulettu, tuttu renkutus, America.
Suosittelen lämpimästi kaikille tutustumista tähän tulevaisuuden kulttuurintekijöiden toteuttamaan esitykseen. West Side Story toimii edelleen – yli 60 vuotta alkuperäisen version jälkeen.
Sini
West Side Story
Ohjaus ja koreografia Markku Nenonen
Musiikin johto Ari Angervo
Lavastus ja puvustus Eija Mizohata
Orkesteri Pyynikki Sinfonia
Näytökset:
10.2. klo 19 ensi-ilta
12.2. klo 19
13.2. klo 15
15.2. klo 19
17.2. klo 19
19.2. klo 14 ja klo 19
20.2. klo 15
22.2. klo 19
23.2. klo 19
Esityksen kokonaiskesto on n. 2,5 tuntia.
Esityksessä on väliaika.
Liput
35€ aikuiset
20€ lapset, opiskelijat, eläkeläiset, työttömät
30€ ryhmälippu (vähintään 10hlö)
Ennakkomyynti: lippupiste
Tuntia ennen esitystä ovelta. Huom! Vain käteismaksu
TUOTANTO: TAMK


