Kulttuuri maakuntia pelastamaan!

Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että elokuva- ja peliala haluaa Suomeen kannustinrahaston. Kannustinrahaston tarkoitus olisi palauttaa tuotantoyhtiöille osa Suomessa kuvauksiin käytetystä rahasta. Näin voitaisiin paitsi säilyttää kotimaiset tuotannot Suomen rajojen sisällä myös houkutella ulkomaisia tuotantoja Suomeen. Tämän kaltaisia kannustinrahastoja on jo paitsi muualla Euroopassa myös Hollywoodissa.

Perinteiset taloudelliset selitykset ovat toki houkuttavia (esimerkiksi Unkarissa audiovisuaalisen ja pelialan tuotantoyhtiöiden liikevaihto 6,5 -kertaistui kannustinjärjestelmän käyttöönoton jälkeen), etenkin näinä leikkauslistojen luomisen aikoina. Mutta eniten minua kiehtoo tässä järjestelmässä se, mitä tämä voisi merkitä Suomen kaikkein heikoimmassa taloudellisessa asemassa olevien alueiden kannalta. Jos oikeasti mietimme, missä Suomessa sijaitsevat kaikkein eksoottisimmat kuvausalueet, tulee välittömästi mieleen karu Itä-Suomi ja ympäristöltään monipuolinen Lappi. Kuvitelkaa, mitä vaikkapa 50-henkinen ulkomaalainen kuvaustiimi merkitsisi kuvauspaikkakunnan ja alueen matkailulle mutta myös taloudelle – kaupoille, hotelleille, ravintoloille…

Kulttuuria ja sen tekemistä tukemalla olisi aidosti mahdollisuus parantaa ihmisten hyvinvointia myös kovemmilla, taloudellisilla arvoilla mitattuna! Itseäni ärsyttää kulttuurin näkeminen pelkästään kukkahattutätien ja kaapuihin pukeutuvien vapaa-ajattelijoiden etuoikeutena, koska luovat alat ovat myös kova bisnes, josta meillä olisi mahdollisuus päästä osalliseksi. Yhtään niitä pehmeämpiä arvoja väheksymättä.

Sini

p.s. Elokuva-alan maailmassa kuhisee muutoinkin. Nimittäin Oscar-ehdokkaatkin julkistetaan tänään – tätä puolta kulttuurin maailmastahan seuraavat melkein kaikki! Ketä sinä veikkaat voittajiksi tänä vuonna?

 

0 vastausta

Voit käyttää jonkin verran HTML:ää




Tietoa kirjoittajasta

Blogia kirjoittaa kulttuurin maailmassa agenttina kulkeva järjen ääni Sini Korpinen.