Kaikki pois niin paranee?

Kaikki pois niin paranee?

Törmäsin – Facebookissa, tietenkin! – Anna-Leena Niemisen blogikirjoitukseen, jonka otsikko ”Taiteilijat kuriin, kulttuurin tukeminen lopetettava!” kertoo sisällöstä ihan kaiken. Nieminen on lainannut koko tekstinsä Mikko Sandtin Vapaasana.net:iin kirjoittamasta artikkelista, jossa tämä altistaisi koko kulttuurin tuotannon markkinavoimille – siis se, mikä myy, jäisi henkiin.
Olen samaa mieltä siitä, että nykyinen tapa tukea kulttuuria ei välttämättä ole toimivin. Tällä hetkellä leijonanosa kaikista valtion ja kuntien jakamista kulttuurituista kuluu käytännössä suurten rakennusten sisällä ja niiden ehdoilla toimivan kulttuurin tukemiseen. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Kansallisooppera, joka saa kulttuuriministeriön lisäksi suuria summia myös pääkaupunkiseudun kunnilta. Oikeassa Nieminen (tai oikeastaan Sandt) on myös siinä, että kulttuurin rahoituksessa pieni piiri pyörii; pieni osa kaikista taiteilijoista pääsee hyötymään kaikkien verovaroista kustannetuista tuista ja apurahoista.
Niemisen Sandtilta lainaama ajatus ontuu kuitenkin siinä, että kulttuurin tuen lakkauttamisella tyystin tuskin päästään toivottuun tilanteeseen. Mitä kävisi nuorten kulttuuriryhmille? Tai pienille teattereille? Ne kun elävät suurimmaksi osaksi erilaisista julkisista tuista. Survival of the fittest, luonnonvalinta, ei toimi kulttuuripuolella, vaan johtaisi pitkällä tähtäimellä kulttuuritarjonnan köyhtymiseen. Ja se taas tekisi hallaa hyvälle Suomi-imagolle!
Sandtin sijaan siirtyisin kulttuuripolitiikassa Antti Järven ja Tommi Laition viitoittamalle tielle. Heidän ajatuksiaan kulttuurin väkevöittämisestä voitte lukea esimerkiksi heidän kirjastaan Saa koskea (Tammi 2010), mutta ensimakua voitte käydä hakemassa täältä.

Sini

Keskustele